Esittely

DRide Oy tuottaa välitys-, maksuliikenne sekä kuljetuspalveluita kuluttajille, yritysasiakkaille ja julkishallinnolle. Let’s GO TAKSI ja Peukku ovat yrityksen yleisesti tunnetut brändit, näiden brändien alla toimii jo lähes 200 autoa eri puolilla Suomea.

DRide Oy:n omistajina toimivat vahvat, jo ennestään taksialalla tutut ja tunnetut yhtiöt; Etelä-Savon Taksi Oy, Mikkelin Ulataksi Oy sekä Semel Oy.

Kelakuljetusten tuottajaksi kahteen maakuntaan

Kansaneläkelaitos, eli Kela, kilpailutti sairausvakuutuslain mukaiset taksikuljetuksensa 17 maakunnan alueella vuonna 2021.

DRide Oy tuli valituksi kokonaisvaltaiseksi palveluntuottajaksi kahteen maakuntaan; Etelä-Savoon ja Kymenlaaksoon. Sopimuskausi alkaa 1.1.2022 ja kestää vuoden 2024 loppuun mahdollistaen kaksi optiovuotta.

Missiomme on tuottaa kansalaisille lainsäädäntöön perustuvia yhteiskunnan tarpeisiin soveltuvia kuljetuspalveluja asiakaslähtöisesti, turvallisesti sekä yhteiskuntavastuullisesti.

DRide Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden tavoitteena on toimia tehokkaasti palveluntuotantoa ohjaamalla siten, että kukin kuljetusyksikkö kuljettaa lähes aina liikkeellä ollessaan asiakasta. Tehokkaalla palveluntuotannon ohjauksella sekä vähäpäästöisellä kalustolla pystymme toimimaan mahdollisimman vastuullisesti ympäristöämme ajatellen. Vuoden 2023 aikana DRide Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden tavoitteena on tuottaa kuljetuspalveluita puhtaan kaluston direktiivin mukaisesti – pyrkimyksenä on, että silloin liikenteessä olevasta kalustostamme 30% on direktiivin täyttäviä ajoneuvoja.